keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Yllättävä käänne pyykkihommissa

 

Olipa kerran aivan tavallinen pyykinpesupäivä. Oli ketsuppia, oli pihkaa, oli rasvaa, oli jäätelöä ja kaikkea siltä väliltä poikien vaatteet täynnä. Ei tainnu olla ensimmäistäkään vaatetta missä ei jotain isompaa ollut :D En käsitä miten ne kerkee. 

Vaikka tykkäisin ekologisuuden vuoksi että pojatkin voisi päällysvaatteita edes kaksi päivää pitää samoja, mutta ihan joskus housut säästyy, paidat hyvin harvoin. No senkin aika tulee, kun se ruoka menee siitä lautaselta sinne suuhun eikä syliin.

Mutta sitten tuli vastaan kun nuori herra 5 v oli päässyt vähän äidin leimasimella leikkimään. Vihreä ihana muste oli sitten pesulalla itseasiassa pitkin tiskiä ja näköjään myös pitkin nuoren miehen paitaa.

No normirefleksi oli nopeampi kuin ajatus. Suihkutin Multi Cleaniä pitkin paitaa kunnes tajusin et hei tästä saa hyvän kuvan someen. No ei saanut :D Ennen kuin ehdin kameran hakea oli melkeinpä koko muste hävinnyt paidasta :D Vähän aikaa piti taas ihmetellä että mitähän ihmettä tässä taas tapahtui ja aivan silmieni alla!

Tällä hetkellä on kiirusta arjen pyörteessä kun ihmiset on selkeesti löytäneet meidän pesulan eikä näin joulun alla siivouspalvelupuolella ainakaan hiljenemään päin ole! Ja työntekijöitä on vaikea löytää tällä hetkellä. Pojillakin sen verran vauhdikasta menoa että arvostan Multi Cleanin helppoutta päivä päivältä enemmän. Niin kätevää kun vain aina on Multi Clean laimennos käden ulottuvilla!