maanantai 24. kesäkuuta 2019

Astianpesukoneen huoltoa


Jotta meidän työmyyrämme jaksavat duunia painaa, on niitä hyvä huoltaa välillä.

Tällä kertaa pidetään huolta astianpesukoneesta. Kuten kaikessa muussakin siivouksessa, niin ylläpito on kaiken a ja o. Ja ylläpidossa taas kaikkein tärkeintä on hyvä pesuaine, joka jaksaa poistaa lian astioista ja yhä pilkkoa sen niin, että lika pääsee läpi viemäriin ja yhä eteenpäin. Koneissa ja mm. veden kovuudessa on hirmuisia eroja, mikä vaikuttaa myös kovasti siihen millainen pesuaine on riittävä. Oikein kovalla vesialueella on hyvä laittaa myös suolaa koneeseen sille tarkoitettuun paikkaan.

Myös suodatinten ja sihtien yms. puhdistus säännöllisesti on tärkeää, ettei lika pääse jumittumaan. Niitä voi puhdistaa esimerkiksi harjan ja BioSwipe Handyn tai Multi Cleanin kanssa tiskialtaassa. Samalla voi kostealiinalla ja Multi Cleanilla pyyhkiä ulkopinnat sekä tiivisteet. Kun näitä tekee riittävän usein, niin ei tarvitse sitten hangata tai liotella likaa!

Sitten kun lähdetään parempaa ja tarkempaa pesua tekemään, niin taas muistetaan, että ensin irrotellaan rasvalika ja sitten kalkki, kuten muutenkin siivotessa. Astianpesukoneeseen jää väkisinkin välillä ainakin sihteihin myös rasvajäämiä, mutta varsinkin kalkkia alkaa ajansaatossa jäädä ihan ympäri konetta. Ja sitten taas, kun kalkkijäämiä alkaa olla mukavasti, niin niihin taas jää rasvalika helpommin kiinni.

Välillä on tosiaan hyvä pestä kone huolellisemmin. Otetaan ensin ne sihdit yms. ja pestään. Sitten pyöräytetään kone ihan normaalisti pienellä määrällä astianpesuainetta tyhjänä. Esimerkiksi, jos käytät Crystal Tabs –tabletteja, niin puolikas, jopa 1/4 riittää oikein hyvin tähän. Sen jälkeen pesu happamalla Puhtaat koneet aineella, niin saadaan kalkki pois. Jos edellisestä pesusta on vierähtänyt ja kone on päässyt pahaan kuntoon, eikä koneen oma huuhtelu ole riittävä, niin voi olla järkevää vielä sen perään vetäistä ainakin huuhteluohjelma erikseen läpi.

Näin pidetään hyvä huoli tästäkin työmyyrästä ja mahdollistetaan sen mahdollisimman pitkä käyttöikä. Mitä pidempään koneet jaksavat palvella, sitä vähemmän tarvitaan valmistaa uusia.






LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin







tiistai 11. kesäkuuta 2019

Mattojenpesu yhä helpommin!


Vaikka meidän mattojenpesuohjeet ovatkin jo nyt ehkä maailman helpoimmat: Liota ja huuhtele! Halusin siitä vielä helpompaa! Nimittäin, kun isot ja painavat matot likoavat esimerkiksi siinä peräkärryssä ns. löysässä vedessä, on se melkoinen työ sieltä nostaa ylös! Lisäksi halusin pesutapahtumaan mukaan Laundry Liquidin ja mietin mahdollisuutta josko saisin pestyä mattoja vielä vähemmällä pesuaineella ja vaivalla!

Elikkä homman nimi on seuraava! Levitin pari kappaletta pressuja pihamaalle ja pressujen päälle matot. Sitten kastelin matot letkusta järvivedellä. Laitoin painepesurin pesuainepulloon (vetoisuus 1 litra) noin 20 ml Laundry Liquidia ja loput vettä ja levittelin pesuaineen painepesurilla matoille. Sitten 10 litran pestyyn kukkien kastelukannuun iskin lämpöistä vettä ja siihen 2 mitallista 30/60 pesuntehostajaa ja siitä kannusta kaatelin pesuaineen sitten matoille.

Niin paljon kun oli pestävää, niin meni kaksi kannullista 30/60 liuosta. Sitten iskin matot siinä pressun päällä rullalle ja heitin pressut ympäriltä mattojen päälle, ettei aurinko liikaa kuivata mattoja, oli nimittäin todella lämmin päivä. Kävin jäähdyttelemässä sisällä ja tulin takaisin ulos rullaamaan matot auki niin, että nyt oli toinen puoli ylöspäin kuin äsken ja levittelin vähän lisää Laundry Liquidia. Ihan ei se litra riittänyt, vaan tein himpun lisää sitä Laundry-seosta. Yhteensä siis 5 isoon mattoon meni pesuainetta 4 mitallista 30/60 pesuntehostajaa sekä noin 25-30 ml Laundry Liquidia!

Ja tosiaan, vielä laitoin matot uudestaan noin vartiksi rullalle ja pressut päälle. Sitten levittelin matot pressujen päälle ja huuhtelin enimmät liat ja pesuaineet pois. Nostelin matot vielä mattotelineelle loppuhuuhtelua varten, kun olivat vähän valuttaneet viettävällä maalla vettä pois.

Muistutan! Jos huuhtelet painepesurilla, niin älä missään nimessä huuhtele täydellä teholla! Jotkut matot saattavat sitä kestää, mutta suurin osa matoista ei sitä kestä! Mieluummin huuhtelu vaikka ihan letkulla tai pienellä paineella!

Ja tosiaan, pesit sitten näin tai perinteisesti liottamalla, niin muistathan huuhtelun tärkeyden! Varsinkin vaaleat matot ovat armottomia! Jos et huuhtele niitä kunnolla, niin kuivuessaan voi jättää rantua alareunaan!

Jos oikein aletaan vielä hifistelemään, ettei tarvitse nostaa mattoja lainkaan, niin pressuthan voi levittää esimerkiksi terassin tai lavojen päälle, jolloin matot saa huuhdottua loppuun asti siinä! Muistaa vain huuhtoa molemmin puolin! Näin ei tarvitse voimaa käyttää lähes lainkaan!

Ja pesutulos oli muuten parempi kuin osasin kuvitella! Roviotuomion saaneet matot pelastuivat kokonaan käyttökuntoisiksi. Yksi maton reuna piti ottaa uusintakäsittelyyn, mutta siitäkin tuli ihan mainio!





LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin



tiistai 4. kesäkuuta 2019

Autonpesu


Olenkohan vähän hassu? Näen likaisen auton ja minä näen vain mahdollisuuksia!

Tämä yksilö oli kyllä todella unohtunut siinä kohtaa, kun olisi ollut pesun aika ja sitä on säilytetty luonnon läheisyydessä maalla puiden katveessa. Näky on siis sen mukainen! Myös auton sisätilojen puhtaanapito oli unohdettu ja kuskattu mm. likaisia autonrenkaita takapenkillä ilman suojusta, siinä rytäkässä oli tainnut myös takapenkki revetä. Sitä ei toki siivoamalla saa korjattua. Mutta päätin kokeilla mitä saadaan pelastettua pesemällä.

Kaverina minulla oli vain BioSwipe Multi Clean ja Car Wash sekä tekstiilipesuri auton sisäpuolelle ja painepesuri ulkopuolelle. Liinoina käytin lähinnä Duo Bambuliinaa sekä autonpesusientä, sen rinnalla sekä kostealiinoja ja bambuliinaa. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Ihan pelkällä pikku pyyhkäisyllä ei kaikki lähtenyt, mutta yllätyin kyllä, ettei kuitenkaan ihan hampaat irvessä tarvinnut hangata. Ihan kaikkea en saanut nyt tällä rupeamalla pois, mutta jos vielä uuden pesun tekisin tässä lähiaikoina, niin uudestaan vain kunnon vaikutusajalla. Niin voi olla, että ihan viimeisetkin tahrat lähtisi.

Pesin auton ensin ulkoa. Kastelin auton ja huuhdoin irtolian pois painepesurilla. Sitten levittelin Car Washin painepesurin pesuainelevittimellä joka puolelle autoa. Sitten lähdin pyörittelemään likaa irti Duo bambuliinalla ja autosienellä. Duo Bambuliina vei voiton, varsinkin kun oli tiukemmassa lika. Onneksi oli pilvinen päivä, niin Car Wash ehti vaikuttaa, eikä kuivunut auton pintaan. Sitten huuhtelin auton painepesurilla. Ja vielä paikoin pesin lisää Car Wash -vedessä kostutetulla Duo bambuliinalla, kun huuhdellusta pinnasta huomasin, että oli jäänyt joku kahvan reunan väli pyyhkimättä. Ja sitten vielä lopullinen huuhtelu.

Sitten siirryin sisäpuolelle. Ensin imuroin irtoroskat pois ja suihkuttelin ihan pahimpia kohtia ihan normaalilla Multi Clean -laimennoksella sumutinpullosta. Sitten lähdin tekstiilipesurin kanssa kiertämään autoa. Minun pesurissa pesuainesäiliö on noin 3 litran vetoinen. Sinne laitoin noin 25 ml Multi Clean -laimennosta. Sitten kastelin käytännössä auton aivan kauttaaltaan sillä vedellä. Ja vielä pahimpiin kohtiin suoraan sumutinpullosta vielä lisää ainetta. Sitten laitoin Duo Bambuliinan töihin. Hankasin tahroja sillä liinalla ihan reilusti. Seuraavaksi imin pesurilla ylimääräisiä vesiä pois. Pahimpia kohtia kastelin vielä uudestaan ja jätin vaikuttamaan siksi aikaa, kun toisia kohtia kävin läpi. Lopuksi vielä uusi kierros liinan ja pesurin kanssa ja imin auton niin kuivaksi kuin sen sai.

Varmasti olisi vielä tarpeen heittää kolmas kiekka sisäpuolella, mutta Sakulla alkoi jo nälkä ja uni kiukuttaa. Mutta saatiinhan siitä jo ihan erinäköinen auto :)

Muoviosiin voisi heittää vielä viimeistelyksi Swipe Magic -hoitoaineen! Se tulee vain muistaa laittaa sitten vasta kuivaan pintaan!

ENNEN JA JÄLKEEN -KUVAT:













LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin