torstai 5. syyskuuta 2019

Haiseva kirppislöytö





Joskus pieni hamsteri sisälläni herää, kun näen roskalavalla pelastettavissa olevaa tavaraa! Onneksi nykyään on erilaisia roskalavaryhmiä, missä ihmiset ilmoittelevat, jos on löytänyt itselleen tarpeetonta tavaraa. Että joku muu voi tarvita ja noutaa aarteensa, ennen kuin se viedään oikeasti roskalavalle!

Tänä kesänä tein ihanan löydön. Joku kiikku- tms. pehmuste, joka oli jäänyt varaston perukoille keräämään likaa ja hajuja, odotti uutta kotia. Ajattelin että tuopa passaa meidän terassille mylläysmatoksi, jos saan puhtaaksi ja hajuttomaksi. Ja ehkäpä jopa sitten talveksi sisälle Kaapo-koiruudelle pediksi, jos sattuisi ettei Kaapo sitä heti ala tuhoaman :D Kuten hänelle ostetulle pedille teki :D

Vaikka yleensä vannon BioSwipen nimeen, niin tätä ajattelin lähteä koittamaan toista reittiä. Valitsin aseiksi Family Whiten, 30/60 pesuntehostajan sekä Swipe Ballin. Swipe Ball siis hoitaa bakteerit, jotka erittäin todennäköisesti hajuja aiheuttavat, hengiltä. Family Whiten ja 30/60:n hommiksi jäi sitten tyynyn puhdistus ja kirkastus.

Tämä imi kyllä ihan hirmuiset määrät vettä sisäänsä! Jouduin välillä käydä vähän juoksemassa tyynyn päällä, että varmasti hyvin pääsee lika irtoamaan ja vesi vaihtumaan. Huuhtelu ja kuivatus oli myös hieman haasteellista, mutta onneksi sain tehdä sen ulkona, niin lopulta pääsin kyllä helpolla. Enimmät pressun päällä ja sitten nostin kuivumaan mattotelineen ”tasolle”.

Olin kyllä varustautunut vielä ”plan b:llä”, jos ensimmäinen ei olisi onnistunut! Sitten olisin iskenyt probiootit töihin! Room Spray ja Fresh Air odottivat ladattuina oven pielessä, jos hajut koittavat palata tyynyn kuivuessa. Niitä ei silti tällä kertaa tarvittu!

Ja vaikka itte sanonkin, niin tulipa muuten hyvä! Ja nyt se muuten on jo Kaapolla petinä! <3 Eikä haise vieläkään, likaantuu toki, mutta suojana pussilakana, niin pärjätään ensi kesään ennen seuraavaa pesua. Toki noin joka kolmas päivä saa tyyny omat suhauksensa niin Room Spraysta kuin Pet Spraystäkin, kun käyn kotia läpi!

LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin