tiistai 11. kesäkuuta 2019

Mattojenpesu yhä helpommin!


Vaikka meidän mattojenpesuohjeet ovatkin jo nyt ehkä maailman helpoimmat: Liota ja huuhtele! Halusin siitä vielä helpompaa! Nimittäin, kun isot ja painavat matot likoavat esimerkiksi siinä peräkärryssä ns. löysässä vedessä, on se melkoinen työ sieltä nostaa ylös! Lisäksi halusin pesutapahtumaan mukaan Laundry Liquidin ja mietin mahdollisuutta josko saisin pestyä mattoja vielä vähemmällä pesuaineella ja vaivalla!

Elikkä homman nimi on seuraava! Levitin pari kappaletta pressuja pihamaalle ja pressujen päälle matot. Sitten kastelin matot letkusta järvivedellä. Laitoin painepesurin pesuainepulloon (vetoisuus 1 litra) noin 20 ml Laundry Liquidia ja loput vettä ja levittelin pesuaineen painepesurilla matoille. Sitten 10 litran pestyyn kukkien kastelukannuun iskin lämpöistä vettä ja siihen 2 mitallista 30/60 pesuntehostajaa ja siitä kannusta kaatelin pesuaineen sitten matoille.

Niin paljon kun oli pestävää, niin meni kaksi kannullista 30/60 liuosta. Sitten iskin matot siinä pressun päällä rullalle ja heitin pressut ympäriltä mattojen päälle, ettei aurinko liikaa kuivata mattoja, oli nimittäin todella lämmin päivä. Kävin jäähdyttelemässä sisällä ja tulin takaisin ulos rullaamaan matot auki niin, että nyt oli toinen puoli ylöspäin kuin äsken ja levittelin vähän lisää Laundry Liquidia. Ihan ei se litra riittänyt, vaan tein himpun lisää sitä Laundry-seosta. Yhteensä siis 5 isoon mattoon meni pesuainetta 4 mitallista 30/60 pesuntehostajaa sekä noin 25-30 ml Laundry Liquidia!

Ja tosiaan, vielä laitoin matot uudestaan noin vartiksi rullalle ja pressut päälle. Sitten levittelin matot pressujen päälle ja huuhtelin enimmät liat ja pesuaineet pois. Nostelin matot vielä mattotelineelle loppuhuuhtelua varten, kun olivat vähän valuttaneet viettävällä maalla vettä pois.

Muistutan! Jos huuhtelet painepesurilla, niin älä missään nimessä huuhtele täydellä teholla! Jotkut matot saattavat sitä kestää, mutta suurin osa matoista ei sitä kestä! Mieluummin huuhtelu vaikka ihan letkulla tai pienellä paineella!

Ja tosiaan, pesit sitten näin tai perinteisesti liottamalla, niin muistathan huuhtelun tärkeyden! Varsinkin vaaleat matot ovat armottomia! Jos et huuhtele niitä kunnolla, niin kuivuessaan voi jättää rantua alareunaan!

Jos oikein aletaan vielä hifistelemään, ettei tarvitse nostaa mattoja lainkaan, niin pressuthan voi levittää esimerkiksi terassin tai lavojen päälle, jolloin matot saa huuhdottua loppuun asti siinä! Muistaa vain huuhtoa molemmin puolin! Näin ei tarvitse voimaa käyttää lähes lainkaan!

Ja pesutulos oli muuten parempi kuin osasin kuvitella! Roviotuomion saaneet matot pelastuivat kokonaan käyttökuntoisiksi. Yksi maton reuna piti ottaa uusintakäsittelyyn, mutta siitäkin tuli ihan mainio!





LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin



tiistai 4. kesäkuuta 2019

Autonpesu


Olenkohan vähän hassu? Näen likaisen auton ja minä näen vain mahdollisuuksia!

Tämä yksilö oli kyllä todella unohtunut siinä kohtaa, kun olisi ollut pesun aika ja sitä on säilytetty luonnon läheisyydessä maalla puiden katveessa. Näky on siis sen mukainen! Myös auton sisätilojen puhtaanapito oli unohdettu ja kuskattu mm. likaisia autonrenkaita takapenkillä ilman suojusta, siinä rytäkässä oli tainnut myös takapenkki revetä. Sitä ei toki siivoamalla saa korjattua. Mutta päätin kokeilla mitä saadaan pelastettua pesemällä.

Kaverina minulla oli vain BioSwipe Multi Clean ja Car Wash sekä tekstiilipesuri auton sisäpuolelle ja painepesuri ulkopuolelle. Liinoina käytin lähinnä Duo Bambuliinaa sekä autonpesusientä, sen rinnalla sekä kostealiinoja ja bambuliinaa. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Ihan pelkällä pikku pyyhkäisyllä ei kaikki lähtenyt, mutta yllätyin kyllä, ettei kuitenkaan ihan hampaat irvessä tarvinnut hangata. Ihan kaikkea en saanut nyt tällä rupeamalla pois, mutta jos vielä uuden pesun tekisin tässä lähiaikoina, niin uudestaan vain kunnon vaikutusajalla. Niin voi olla, että ihan viimeisetkin tahrat lähtisi.

Pesin auton ensin ulkoa. Kastelin auton ja huuhdoin irtolian pois painepesurilla. Sitten levittelin Car Washin painepesurin pesuainelevittimellä joka puolelle autoa. Sitten lähdin pyörittelemään likaa irti Duo bambuliinalla ja autosienellä. Duo Bambuliina vei voiton, varsinkin kun oli tiukemmassa lika. Onneksi oli pilvinen päivä, niin Car Wash ehti vaikuttaa, eikä kuivunut auton pintaan. Sitten huuhtelin auton painepesurilla. Ja vielä paikoin pesin lisää Car Wash -vedessä kostutetulla Duo bambuliinalla, kun huuhdellusta pinnasta huomasin, että oli jäänyt joku kahvan reunan väli pyyhkimättä. Ja sitten vielä lopullinen huuhtelu.

Sitten siirryin sisäpuolelle. Ensin imuroin irtoroskat pois ja suihkuttelin ihan pahimpia kohtia ihan normaalilla Multi Clean -laimennoksella sumutinpullosta. Sitten lähdin tekstiilipesurin kanssa kiertämään autoa. Minun pesurissa pesuainesäiliö on noin 3 litran vetoinen. Sinne laitoin noin 25 ml Multi Clean -laimennosta. Sitten kastelin käytännössä auton aivan kauttaaltaan sillä vedellä. Ja vielä pahimpiin kohtiin suoraan sumutinpullosta vielä lisää ainetta. Sitten laitoin Duo Bambuliinan töihin. Hankasin tahroja sillä liinalla ihan reilusti. Seuraavaksi imin pesurilla ylimääräisiä vesiä pois. Pahimpia kohtia kastelin vielä uudestaan ja jätin vaikuttamaan siksi aikaa, kun toisia kohtia kävin läpi. Lopuksi vielä uusi kierros liinan ja pesurin kanssa ja imin auton niin kuivaksi kuin sen sai.

Varmasti olisi vielä tarpeen heittää kolmas kiekka sisäpuolella, mutta Sakulla alkoi jo nälkä ja uni kiukuttaa. Mutta saatiinhan siitä jo ihan erinäköinen auto :)

Muoviosiin voisi heittää vielä viimeistelyksi Swipe Magic -hoitoaineen! Se tulee vain muistaa laittaa sitten vasta kuivaan pintaan!

ENNEN JA JÄLKEEN -KUVAT:













LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin





keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Päivän opetus! Älä tee mitään, ainakaan pese pyykkiä, väsyneenä!



Olipa kerran aamu, kun äiti ei ollut oikein nukkunut yöllä, mutta pyykkivuori odotti. Äiti ajatteli olla tehokas ja laittaa pyykit pyörimään sillä aikaa, kun kahvi tippuu.

Siinä hän keräilee vaatteita koneeseen ja viikonlopun hääjuhlien jäljiltä ajattelee pestä silkkihameen samalla kaappiin. No nuukana tieten katselee, että mitäs voisi tässä hienopesussa nyt oikein muuta pestä. Muutamia Aleksin vaatteita valikoituu mukaan, kun eihän nämä ole edes kovin likaisia: vähän puklua, mutta nekin tahrat esikäsitelty jo Multi Cleanillä. Hyvältä näyttää, tässähän ne nyt samalla tulee!

Ainiin ja valkoinen suihkuverho, kun eihän se punainen nyt siitä silkkihameesta siihen tartu, kun se on tuollaista liukasta matskua. Laundrya 10 ml koneeseen ja kone pyörimään hienopesuohjelmalla ja eikun kahville!

Olikohan tunnin päästä, sitä sitten herättiin todellisuuteen! Ei hyvää päivää! Pinkkejä Aleksin vaatteita ja pipoa sun muuta! Ei sitten käynyt mielessä laittaa Catch Color -liinoja pyykkiin? Tai pikkusen lajitella järkevämmin?

No kun pyykit olivat kuivuneet ja tämä jo melkein nauratti, että älä ainakaan pyykkiä pese väsyneenä, tai ainakaan ennen kahvia, niin mielen syövereistä muistui mieleen, että yhdellä meidän aiemmalla tuotteella ja 30/60 pesuntehostajalla sain pinkiksi värjääntyneet valkoiset sukat pelastettua, joten voisikohan tämäkin onnistua. Tuumasta toimeen!

Saaviin joku 10 litraa lämpöistä vettä, 30/60 pesuntehostajaa ihan reilu mitallinen ja kerralla kolme Catch Color -liinaa ja pinkkiintyneet vaatteet sekaan! Ja heti alkoi tapahtua! Pinkki vesi alkoi heilua saavissa, kun minä painelin pyykkiä. Heiluttelin varmaan jonkun 5 minuuttia. Sitten puristelin ylimääräiset vedet pois vaatteista ja Catch Coloreista ja koneeseen. Ja uhkarohkeana pistin taas koneen täyteen pyykkiä. Tällä kertaa 40 astetta, pitkä eko-ohjelma ja lisähuuhtelut ja kaikki.
Yli 3 tuntia piinaavaa odotusta! Mutta se palkittiin! Vaatteet pelastui!

Ennen kuvissa ei edes kunnolla näy miten pinkkejä ne oli! Mutta jälleen kerran meidät pelasti Swipet ja BioSwipet! Ja Catch Color -liinat pystyi vielä uudelleen käyttämään!

Mieletöntä!



LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin



torstai 2. toukokuuta 2019

Aleksi pitää Multi Cleanin työllistettynä


Kyllä on taas viime päivinä saanut olla kiitollinen, että Multi Clean löytyy meidän siivouskaapistamme. Tai itseasiassa ei löydy kaapista, kun se ei koskaan ehdi kaappiin asti :D

Mm. tänään on pyyhitty puklut sohvasta, leikkimatolta, äidin vaatteilta, isin vaatteilta ja matosta!
Ei tarvittu konetta eikä mitään isompia kommervenkkejä, vaan Multi Clean -suihkutus suoraan kohti tahraa ja pyyhintä märällä liinalla! Ja tadaa! Puhdasta tuli! Ihan parasta, kun ei tarvitse pelätä siivotessa! Ihan voin suihkutella aineet Aleksin viereen ja pyyhkiä pinnat!

Erityisesti minua ilahduttaa, että voin vain pyyhkäistä sohvanpäälliset ja leikkimaton puhtaaksi. Nimittäin jos joutuisin niitä koneessa jatkuvasti pesemään, ne kuluisivat huomattavasti nopeammin ja olisivat pois käytöstä pidempään. Sohva varsinkin, kun koko sohva on melkein pois pelistä koko päivän, jos joutuu päälliset riipimään irti. Multi Cleanin ansiosta parhaassa tapauksessa vain se yksi istuinkohta on pois pelistä ja vain parisen tuntia! Vissi ero!

Multi Clean helpottaa niin paljon meidän arkeamme, että tästä emme luovu! Lisäksi taas tässäkin asiassa huomaan, että säästän enemmän käyttämällä Multi Cleania kuin mitä itse aine maksaa!




LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin



perjantai 12. huhtikuuta 2019

Sanit on niin helppo, että miehetkin osaa

Mieheni tekee välillä reissuhommia. Ja joskus asumukset, missä yöpyvät eivät ole välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla siivottuja.

No toki eihän miehiä välttämättä niin paljon pikku lika häiritse, mutta tämä vessa oli jo niin ällöttävä, että mieheni pyysi, että saiskos jotain pesuainetta mukaan. Pystyisi käymään pesulla niin että voisi ainakin kuvitella pesun aikana puhdistuneensa.

Annoin Sanitin mukaan. Ja innoissaan isäntä laittoi minulle kuvia, että pikkuisen on eri meininki! Pönttö oli ihan jäätävä eikä sitä enää täysin puhtaaksi saanut. Pinnoitteet oli jo menneet!

Allas puhdistui, kun pyyhki vain! Ammekin on kuin uusi siihen nähden. mitä se oli ennen pesua. Ammeessa oli kyllä rasvalikaakin ”aika mukavasti”, mutta siihen en hoksannut antaa emäksistä pesuainetta (Multi Clean tai perinteinen Swipe) mukaan ja silti Sanit senkin lian sai irtoamaan, kun vähän hinkkasi!

Lisäksi amme ei vetänyt vaan miehet kävivät suihkussa ammeessa nilkat vedessä :D Tämä sattumus on keväältä 2017, joten silloin ei vielä tiedetty Pipe Cleanistä. Käskin silloin kokeilla, että lorauttaa Sanit tiivistettä ammeen viemäriin, kun lähtevät torstaina kotiin, niin viikonlopuksi sinne hautumaan. Ja kyllä! Se auttoi, vesi virtasi sen verran paremmin, että suihkussa käyminen oli himppusen miellyttävämpää!

Varsinkin tällaisissa todella likaisissa kohteissa sen huomaa, kuinka siivoaminen lisää elämänlaatua! Ja varsinkin kun sen voi tehdä suhteellisen vähällä työllä ja ekologisesti kodin pintojen bakteeritasapainoa parantaen! WAU!


Allas puhdistui, kun pyyhki vain!






































Ammekin on kuin uusi siihen nähden, mitä se oli ennen pesua.



































LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin











tiistai 26. maaliskuuta 2019

Auton keväthuollot


Ihanaa, kevät on kunnolla ihan just täällä! Ja päästään tekemään autoihin kaikenlaista keväthommaa!

Renkaanvaihdosta usein kaikki alkaa! Ja silloin on hyvä pestä myös renkaat! Monesti itse auton pesuun on vielä vähän kylmä, mutta renkaat olen tarennut pestä siinä samalla, kun isäntä veivaa renkaita.

Toissa keväänä tein testejä kumpi iskee vanteisiin paremmin, vahva Swipe vai Multi Clean! Oli kyllä tasaväkistä hommaa! Mutta probioottien vuoksi päätin, että Multi Clean otti erävoiton! Nyt meinaan testata, miten käy Multi Clean vastaan Car Wash vanteenpesussa! Ainakin autonpesussa Car Wash on kyllä lyömätön! Vitsit se kiilto auton pinnalla! Aivan kuin olisin juuri iskenyt vahan auton pintaan! Todellisuudessa vain pikaiset pesut riittävät!

Tänä keväänä odotan erityisesti, että pääsen autonpesuhommin! Pääsen nimittäin iskemään probiootit puhdistamaan myös auton ilmastointilaitteen! Siellä, jos missä asustaa kaikenlaista! Eikä sinne oikein mekaanisesti pääse meitsi siivoamaan, joten todellakin odotan A/C Cleanerin testiajoja!

Samalla voi jo kuikkia myös auton sisustaa. Josko sinnekin pääsisi pesuhommiin! Kuivaliinalla toki voi jo pyyhkäistä kojelautaa, mutta penkkien pesu ja tahrojen poisto muiltakin pinnoilta kannattaa tehdä vähän lämpimämmällä kelillä, niin ei kostealiinan kanssa touhutessa palelluta käsiä. Auton sisätiloissa paras apurisi on Multi Clean! Siitä vain suihkien niin penkeille kuin muillekin pinnoille ja kostealla mikrokuituliinalla pyyhkäisy. Penkit kannattaa pestä, vaikka iltaa vasten, kun tietää ettei ole lähtöä heti ajeleen! Muuten saattaa takamus kastua!



LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin


keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Handy on turvallinen pesuaine myös unimaskeille

Rintapumput, unimaskit, lääkkeenantomaskit lapsille ja monenmoiset erilaiset apuvälineet tarvitsevat pesua säännöllisesti. Ei ole ihan sama millä niitä vehkeitä pestään :)
Onneksi on BioSwipe Handy! Voiko siihen hommaan parempaa ainetta ollakaan kuin hajusteeton, väriaineeton ja biologinen käsitiskiaine!

Tässä erityisen hyvä apuväline on vaahtopullo tai vaahdottava sumutinpullo, jossa on Handy-laimennosta (1+4)! Kastele pestävät osat ja pumppaa tai suihkuta vaahtoa pestävien osien päälle. Voit levitellä vaahtoa joko ihan sormella tai jollain pehmeällä pesimellä. Tarvittaessa voit antaa vaikuttaa ja lopuksi huolellinen huuhtelu ja kuivaus!

Myös pesu ihan perinteisesti altaassa onnistuu Handylla. Voit laittaa joko lorauksen laimennosta (1+4) tai 3 ml Handya 5 litraan vettä ja pesaista siinä, jos on enempi osia pestävänä kerralla.

Handy sopii tähän hommaan erityisesti myös siksi, että on tehokas hajujen poistaja! Näihin kun saattaa alkaa hajuja muodostua helpostikin! Handyn ansiosta hajujen on vaikeaa ottaa ylivaltaa! Ja vaikka pääsisivät ottamaan otetta, niin Handy antaa niille kyytiä!

Alan pikku hiljaa itsekin vakuuttua, ettei kotoa sellaista puhdistettavaa löydykään, mihin HomCare-tuotteilla ei pystyisi?


LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin