maanantai 23. huhtikuuta 2018

Siivouskasvatus alkaa pienenä

































Tiedättekö, mikä on näin pienen pojan äitinä erityisen ihana asia näissä BioSwipe-tuotteissa?
Niiden turvallisuus (ja tehokkuus)!

Meillä pian kaksivuotias Saku on osallistunut kotitöihin jo pitkään! Laitetaan pyykkiä koneeseen, pyyhitään ruokailun jälkeen pöytää, tiskataan ja lattiaakin Dustylla pestään. Millä tahansa kemikaaleilla en uskaltaisi näin tehdä! Ja kyllä, juuri nyt Sakun osallistuessa näihin touhuihin kuluu aikaa paljon enemmän kuin että itse sujautan äkkiä nämä asiat tehdä, mutta mietitäänpä asiaa sen pienen ihmisen alun vinkkelistä!

Miten tärkeäksi hän itsensä kokeekaan, kun häntä kiitetään kun auttoi äitiä tai isiä. Ja varmasti tulee aika, jolloin siivoukset eivät voisi vähempää kiinnostaa! Mutta kun pienestä pitäen on tottunut, että nämä ovat osa arkea, niin niiden sulattaminen on paljon helpompaa. Ja sitäpaitsi pienten, ainakin alle kouluikäisten lasten mielestä nämä suihkuttelut ja pyyhkimiset on ihan superhauskaa puuhaa!

Multi Cleanin ja bambuliinan avulla voit päästää lapsen jopa pesemään ikkunoita! Ihan oikeasti! Pikapesu niillä on niin helppo, että lapsikin sen osaa <3 Suihkutat Multi Cleania ja kuivaat bambuliinalla! Entä pölyjen pyyhintä! Eikun kuivaliinat vain käteen lapsille ja menoksi!

Kesällä meinataan leluja pestä! Pihalle vaan isoon laariin vettä ja aiotaan kyllä kokeilla Handya! Siinä sais Saku niitä harjan kanssa tiskata :D Perään pikku huuhtelut ja eikun hetki kuivattelua ja leikit jatkuu! Sakun saama käytetty traktori vaatii varmaan vähän äidinkin apuja, on se sen verran likainen! Siihen kyllä koitan ihan Multi Cleania, joka sopii toki muutenkin lelujen pesuun. Saattaa olla että tästäkin tulette kesän aikana saamaan lisää tietoa, kun pääsen vauhtiin!

Pehmolelut, jotka kestävät konepesun, laitan heti kyllä Laundry Liquid -pesuun, kun kesä sen verran oviaan raottelee, että saan ne ulos kuivumaan! Ne, jotka eivät konepesua kestä, liotellaan Laundry- tai Family White +3 0/60 -vedessä sitten ulkona ja huuhdellaan hyvin! Toki tuskin kaikkia tarvitsee pestäkään, mutta osa on eksynyt mm. ruokapöydän alle, kun Saku on ollut syömässä!

Ja hei, vinkki vitonen! Samalla kun suihkuttelet huoneilmaan Room Sprayta, niin suihkautapa myös pehmolelut Room Spraylla! Näin myös pehmot pysyvät raikkaina, eivätkä ikävät pöpöt jää jylläämään niihin suotta!

Kannustan sinuakin! Ota lapset ja lapsenlapset mukaan kodinhoitoon! Saatat yllättyä, miten mukavaa se on, niin sinusta kuin lapsistakin!

LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
BioSwipe tuotesivut  www.bioswipe.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
Blogi: Yrittäjyyttä ja yhdessä tekemistä  LUE TÄSTÄ 
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________