maanantai 5. kesäkuuta 2017

Rännit ja kaiteet puhtaiksi Multi Cleanilla!

Voi kuinka voikaan ensimmäinen kunnon lämmin päivä aiheuttaa ulkosiivousvirtapiikkiä! Ei minkään mahtanut kun Saku väsähti päiväunille, niin jo oli painepesurista lähtien kaikki viritetty iskuun!

Minä jo viime syksynä riehuin osan ränneistä ja puukaiteista pesten ne tuosta etupihalta vahvalla sinisellä Swipella. Olin kyllä täysin tyytyväinen tulokseen ja siihen, minkä verran tarvitsi mekaanista työtä tehdä. Onneksi jäi takapihan rännit ja kaiteet pesemättä, niin pääsin testaamaan myös Multi Cleania! Näitähän ei siis todellakaan joudu joka vuosi edes pesemään, mutta edellisestä pesusta lienee tovi, ainakin lian määrästä päätellen. Nyt kun katson noita syksyllä pestyjä rännejä, niin ei niille tarvitse mitään tehdä.

No hommiin siitä jo, komensi Kaapo-koira vieressä, kun kuvia räpsin ränneistä, jotta saatiin ennen pesua kuvat. Sitten yritin ihan huumorilla, että eikö se pelkkä painepesuri riittäisi. Mutta ei niin ei! Siis kertakaikkiaan mitään ei tapahtunut, vaikka tykittelin kuinka!

No uskoin ja suihkuttelin Multi Cleania sinne ja tänne. Enkä malttanut edes antaa vaikuttaa, niin oli kiire päästä tuosta vihreästä möhnästä eroon! Sitten löysin jonkun vanhan harjan reuhkan millä annoin sille kyytiä. Harjailin joka puolelta ja lopuksi huuhtelin sillä painepesurilla. Ja kyllä myös Multi Clean sopii tähän duuniin mainiosti. Ehkä jopa paremmin kuin perinteinen sininen Swipe!

Kun rännit oli hoidettu otettiin sama homma puisille kaiteille. Nyt en täysin päässyt vertailemaan siinä mielessä, että takapihan kaide ei ollut ollenkaan niin pahassa kunnossa kuin toimiston kaide, jonka pesin siis syksyllä vahvalla Swipella. Eihän näistä kaiteista nyt uudenveroisia pesemällä tule, mutta nyt ne pystyy kuitenkin maalaamaan, kun ei ole täynnä tuota kaikkea ällöttävää möhnää! Jos et lähiaikoina aio maalata puisia osia, niin suosittelen huuhteluun ihan sitten vain letkulla huuhtelua. Painepesurin paine saattaa edesauttaa vanhan maalin irtoamista puusta.

Kyllä nyt ei enää haittaa vaikka pieni kevät sade kun rännit on vimpan päälle puhtaat!

Katso myös videoni rännien puhdistuksesta!

LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
BioSwipe tuotesivut  www.bioswipe.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
Blogi: Yrittäjyyttä ja yhdessä tekemistä/Jaana Villanen LUE TÄSTÄ 
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________