torstai 6. toukokuuta 2021

Kun vahinko sattuu... (veritahra)

 

Kun talossa on virkeä ja vauhdikas 2-vuotias, niin aina sattuu ja tapahtuu. Hieman yllättäen vasta nyt sattui vähän pahemmin.
Aleksi kompastui tuolin reunaan niin että veret tirskahtivat huulesta. Verta oli sitten sekä vaatteilla, että ympäristössäkin.

Ensin tietenkin huolehdittiin poika kuntoon <3. Muista asioita huolehdittiin vasta sen jälkeen. Kun poika saatiin rauhoittumaan ja juomaan kylmää vettä, niin ympäristöä ehti tarkistaa, eli tuliko paljon vaurioita? Niiltä vältyttiin onneksi yllättävän hyvin. Pinnoilta veri lähtee, varsinkin tuoreeltaan, todella helposti Multi Cleanillä. Eikä haittaa, vaikka vähän ehtisi jämähtääkin, Multilla lähtee.

Vaatteissakin säästyttiin pahemmilta. Vähän oli rinnuksilla verta. Mutta eihän meillä pesulalla ollut mitään vaihtovaatteita mukana, joten siinä ne komeilivat loppupäivän tahrojen kanssa.

Illalla laitoin haalarin pyykkikaappiin. Oli pakko jättää se aamuun, kun en ehtinyt silloin keskittyä siihen. Suihkutin vain Multi Cleaniä haalariin reilusti.

No enhän minä aamulla enää muistanut haalaria, kun siellä se oli piilossa pyykkikaapissa. Kun pyykkipäivä koitti melkein viikon päästä, ehdin vihdoin keskittyä asiaan. Veren kanssa on tärkeää, että pestään ensin pois kylmällä. Kuuma vesi ikään kuin polttaa veren kiinni. Eli laitoin kylmän hanan alle ja reilusti Multi Cleaniä ja vähän hankasin. Alkoi jo näyttää aika hyvältä, joten tämä riitti. Laitoin vielä varmuudeksi Multi Cleaniä reilusti tahroihin vaikuttamaan hetkeksi ja 40 asteen pesuun muun arkipyykin sekaan.

Koneesta sai ottaa puhtaan vaatteen <3

Joskus kun veri on jo tiukemmassa, niin nämä toimet eivät välttämättä riitä. Silloin hyväksi havaittu ase on 30/60 geeli. Suosittelen kokeilemaan! Saatat yllättyä, miten puhtaita pyykkejä saatkaan, kun vähän jaksat kikkailla 😊




LINKKEJÄ


HomCare kotisivut  
www.homcare.fi
HomCare Facebookissa 
Siirry Facebookiin