maanantai 23. maaliskuuta 2020

Pelastetaan penkit!


Aivan vuoden alussa aloitin pesulatoiminnan tässä meillä Pyhäjärvellä ja viimein tällä viikolla alkoi varmistua tilat, minne me sitten lopullisesti tilat järjestelemme. Käänsin aivot pikkuhiljaa sellaiselle moodille, että jos kattelisin paikallisia kirppariryhmiä sillä silmällä, jos sattuisi löytymään edullisesti kalusteita upeisiin tiloihimme! Ja tadaa tänään oli se päivä, kun ensimmäiset huonekalut osuivat silmään ja vieläpä roskalavalta.

Todellakin elämää nähneet tuolit olivat siis tarjolla aivan ilmaiseksi, mutta runko oli kunnossa, joten päätin että otetaan avuksi Multi Clean ja tekstiilipesuri ja koitetaan pelastaa penkit ihan pesemällä. Otin avuksi myös Duo bambuliinan. Ajattelin kyllä, että paikallisella verhoomoyrittäjällä voin sitten päällystää tuolit, jos ne eivät puhdistu.

Mutta kyllä näillä ilkee istua! Oikeesti olen kyllä niiin tyytyväinen lopputulokseen! Ei taaskaan tarvinnut heittää roskiin! <3 Ja ei ollu edes vaikea rasti. Toki tekstiilipesuri oli kovasti apuna, kun saatiin imettyä likavesi helposti pois, mutta monet sohvamatskut onnistuu pintapestä pelkällä Multi Cleanilla ja vaikkapa Duo bambuliinalla.

Ihanaa muutenkin siellä uusissa tiloissa, siellä oli vaikka mitä vanhoja pöytiä ja tuoleja ja jokaisella oli tarina. Ne olivat mikä mistäkin liikkeestä, kun yksi muutti pienempiin tiloihin ja yksi uusi kalusteita. Siellä ne olivat jatkamassa omaa matkaansa! Ja jatkavat vieläkin, kun me sinne muutamme, sillä edellinen yrittäjä lupasi ne minulle sinne jättää!

Arvostan kovasti kyllä tätä kierrätyskulttuuria, jos et ole jo huomannut :D

Ja arvannette muuten mitä aineita me pesulalla käytämme pyykinpesussa? Ei ole tarvittu sielläkään mitään muita aineita! Laundry Liquid ja Family White kovimmassa käytössä. Lisäksi testailtu hieman myös Family Coloria. Pesulalta löytyy tietenkin myös 30/60 pesuntehostaja likaisempaan pyykkiin, esikäsittelyyn sekä matonpesuun. Fresh Airia käytämme sitten haisevien pyykkien kanssa. Multi Cleania ja Handya kuluu myös jonkin verran tahraisten vaatteiden esikäsittelyssä. Lisäksi suihkuttelemme välillä tiloissa Room Sprayta parhaan mahdollisen sisäilman pitämiseksi.

Olen niin onnellinen näistä HomCare-tuotteista! Ovat helpottaneet arkea niin siivoustyössä kuin nyt mahdollistaneet monia asioita pesulalla <3

Ja mikä parasta pelastaneet monia tavaroita roviolta!






LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin