torstai 5. maaliskuuta 2020

Älä lotraa, vaan säästä!




Tiesitkö että erityisesti voimakkaat kemikaalit voivat kerrostua kotisi pinnoille, varsinkin liikaa annosteltuna. Myös esimerkiksi käsitiskiaineet kerrostuvat helposti, ovat nimittäin tarkoitettu huuhdeltavaksi pinnoilta.
Kerrostumisesta pahin haitta tulee pitkässä juoksussa. Kun kemikaalit kerrostuvat ja kerrostuvat pinnalle, niin siihen on helpompi uuden lian tarttua kiinni. Myös bakteerit tykkäävät tästä, siinähän mukava lisääntyä. Mitä pidempään aineet pääsevät kerrostumaan, sitä vaikeampi sitä on saada poistettua. Varsinkin kylpyhuoneessa tästä tulee paha ongelma, kun kuvioon tulee vielä kalkki. Voin nimittäin kertoa, että joskus on jouduttu nostamaan kädet pystyyn, ettei saada kylppäriä enää pelastettua. kun kalkki ja pesuainejäämät (myös shampoista ja hoitoaineista) sekä mm. ihosta irronnut rasvalika on vuosia saanut kerrostua pikkuhiljaa pinnoille.

Nämä SAATTAA saada pois sitkeällä työllä. Vuoronperään pesu emäksisellä (Multi Clean) ja happamalla (Brite) ja toista ja toista ja toista ja käytä välillä Briten tilalla Sanitia ja kokeile vielä 30/60 pesuntehostajaakin. Mutta aina ei sekään auta!

Voimakkaista kemikaaleista ja liiallisesta pesuaineen käytöstä on haittaa jo lyhyelläkin aikavälillä. Suomen olosuhteissa, varsinkin kun hyödynnetään esim. takkaa lämmityksessä, sisäilma on hyvinkin kuiva, joten siivotessa pinnat kuivahtavat nopeasti ja jos siellä on liikaa kemikaaleja, ne jäävät pinnalle. Sitten pinnan läheisyyteen tulee esimerkiksi pieni lapsi tai lemmikki ja hengittää pinnalle -> kemikaalit pääsevät taas liikkeelle ja lapsi/lemmikki hengittää kemikaalit elimistöönsä. Näin käy varsinkin, jos voimakkaita kemikaaleja on käytetty liikaa.

Se on hassua, miten joillakin on edelleen se käsitys, että kun pikkusen vielä lorautan pesuainetta, niin tulee puhtaampaa. Toki esimerkiksi pyykinpesussa pieni annostuksen nosto voi irrottaa paremmin tahroja, mutta jos annostelet yli annosteluohjeen niin se on täysin turhaa. Siinä menee hukkaan rahat, kun pesuaine kuluu nopeammin, huonosti valittu pesuaine voi tukkia pesukoneen ja lisäksi liiallinen pesuaineen käyttö kuluttaa vaatetta, ympäristöstä puhumattakaan.

Liiallinen pesuaineen käyttö on haitaksi monille pinnoillekin. Esimerkiksi laminaatti saattaa alkaa reagoimaan nopeastikin liiallisesta (tai väärin valitusta) pesuaineesta. Toki myös lika on haitaksi pinnoille. Kun rasva ja meille ei niin suotuisat bakteerit alkavat muhimaan vaikkapa oven pielissä, voi vuosien saatossa listan pinta vaurioitua. Liesituulettimen kun unohdat siivoamatta pitkiksi ajoiksi, on se jo paloturvallisuusriski rasva- ja pölykertymineen. Että ei sitä siivoamista nyt kannata lopettaakaan :D Mitä tuoreempaan tahraan pääset kiinni, sitä vähemmän tarvitset pesuainetta.

Myös pesuaineen valinnalla on väliä! Esimerkiksi se pöytään aamulla unohtunut puuro (juu kyllä aamulla se olisi lähtenyt, vaikka vedellä ja märällä kalsarin lahkeella, mutta siinä tuli pari tilannetta) voi olla tiukassa. Olenpa nähnyt meemin ihan rälläkän käytöstä puuron poistamiseksi. Kova mekaaninen työ on myös haitaksi pinnalle. Se kuluu nopeammin mitä enemmän sitä hangataan. Myös voimakkaat kemikaalit kuluttavat pintaa! Siksipä meillä kotonakin on käytössä Multi Clean! Annetaan probiooteille vaikkapa vartti aikaa hoitaa homma, lisätään hiukan Multi Cleaniä pinnalle ja pyyhitään pois! Ja on turvallinen lapsen siihen hypätä vaikkapa sormiruokailemaan <3



LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin