keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Koirataloudessa


Voi miten on Kaapo-koiruus meidän arkea piristänyt! Mutta jokainen kenellä on ollut koiranpentu tietää varmaan tunteen kun aamulla räväytät valot päälle ja mitä löydätkään keskeltä mattoa! Kyllä, ihan sitä itseään ja ihan kunnon satsit!

Onneksi meiltä löytyy hyvät aineet tähänkin hetkeen!
Ei muuta kuin enimmät soosit pöntöstä alas ja matto kantoon ja saunan oven päälle roikkumaan.


Sanit suihkepullo odottaakin jo valmiustilassa! Muutamia suihkauksia Sanittia suoraan läjään. Ja läjä lähtee jo ihan suorastaan silmissä hajoamaan. Muutaman sekunnin odottelen ja vesisuihkulla reilu suihkuttelu suoraan läjään. Yleensä jo tämä riittää. Mutta oikein löysät läjät jos on päässeet kunnolla maton syvyyksiin niin toistan käsittelyn. Kuivuneelle läjälle toki joutuu hieman harjaakin näyttämään.

Sitten vain jätän maton kuivumaan siihen. Ja sehän kuivuu melko nopsaan kun vain likaantunut osa matosta on kasteltu ja lisäksi nyt toki "valuma-alue". Sitten viimeistään seuraavana aamuna voi maton jo laittaa takaisin. Eikä muuten haise läjät matossa! Saman käsittelyn teen pissavahingoille.

Kesällä sitten voi pestä koko maton Family Whitella ja 30/60:lla vedessä, mutta läjät ja pissat lähtee näin pikapesulla kyllä näppärästi.

Enkä ole ainut joka on sanittiin ihastunut eläinperheissä. Eräässäkin perheessä koirat majailevat usein kylpyhuoneessa silloin kun heillä ei ole asiaa muihin tiloihin ja sinnehän on niin mukava kylppärin lattialle pisut päästellä. No ajansaatossa on alkanut hajut tarttumaan niin tiukkaan kylppäriin, että siellä jo haisi valmiiksi pissalle, mutta eipä haise enää! Ensin oli tehty tarkempi pesu lattiaan Sanitilla ja harjalla sekä runsaalla vedellä. Sitten tosiaan kun pissavahinkoja sattunut niin paikkopesu Sanitilla ja harjalla on riittänyt mainiosti.

Ja ehkäpä kaikkein parasta kuitenkin aineessa on se että se on niin turvallista käyttää lapsi- ja koiraperheissä! Minun ei tarvitse varjella ympäristöä, ettei pojat pääse käsiksi alueelle, mihin olen suihkuttanut Sanittia! Saati tarvitse miettiä, että mitä esimerkiksi siihen mattoon jää, kun seuraavana päivänä Saku menee tarkistamaan tuliko matto hyvin pestyä!

Projektin eri vaiheet :)


LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
Blogi: Yrittäjyyttä ja yhdessä tekemistä/Jaana Villanen LUE TÄSTÄ 
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________